Vituttaa Blogi
Painavaa asiaa elämästä

Mar
06

Miten suomalainen laki käsittelee kannabista ja miksi se tulisi laillistaa?

Rikoslaki §50 (lyhennetty koskemaan vain hamppua)

Joka laittomasti viljelee hamppua käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena taikka käytettäväksi huumausaineen valmistuksessa tai tuotannossa, tuo tai yrittää tuoda maahan taikka vie tai yrittää viedä maasta taikka kuljettaa tai kuljetuttaa tai yrittää kuljettaa tai kuljetuttaa huumausainetta, myy, välittää, toiselle luovuttaa tai muulla tavoin levittää tai yrittää levittää huumausainetta tai pitää hallussaan tai yrittää hankkia huumausainetta, on tuomittava huumausainerikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Laki itsessään ei siis kiellä kasvatusta, vaan hallussapidon. Itse huumetta saadaan vasta kasvin kukinnosta ja kasvihan voi kasvattaa moneen muuhunkin tarkoitukseen. Hampusta saa mm. siemeniä tai näyttävän koristekasvin. Kasvin kasvattaminen ei siis lain mukaan ole rikos, mutta poliisin tulkinta on melkeimpä poikkeuksetta aina: “kasvatit tätä kasvia huumeeksi ja myyntiin”. Tämä on ainakin lähtökohta, vaikka kertoisin että yritän tuottaa naapurin rotupapukaijalle parasta mahdollista linnunruokaa. Ehkä kyse on siitä, että eihän sitä kukaan usko.  Sitten voimmekin siirtyä itse otsikkoon, elikkäs 10 syytä laillistaa kannabis (jonka lääkekäyttö on suomessa nykyään laillista)

Laille ei ole tarvetta

Länsimaisen oikeusjärjestelmän sekä -käsityksen mukaan turhia kieltoja ei laissa saisi olla. Koska kannabiksen kiellolle ei ole mitään rationaalista syytä, niin laki itsessään on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi ja murentaa oikeuslaitoksen uskottavuutta sekä kannabiksen käyttäjien, että muiden kansalaisten keskuudessa. Eli jopa laki velvoittaa tämän vääryyden korjaamaan.

Lääkekäyttö

Kannabiksen tuottamat edut lääkekäytössä ovat kiistattomat. Tällä hetkellä esteenä kannabiksen
lääkekäytölle ovat lähinnä lukkiutuneet asenteet sekä niiden lisäksi lääkeyritysten halu pitää kannabis laittomana. Tämä johtuu siitä, että kannabiksen ollessa luonnonkasvi, sitä ei voida patentoida. Korporaatioiden raha puhuu tässäkin asiassa. Mieluummin potilaille tarjotaan mm. opiaatteja (samaa tuoteperhettä kuin heroiini) kivunhoitoon, kuin millä tahansa asteikolla mitattuna haitattomampaa vaihtoehtoa, kannabista.

Terveydellinen näkökulma

Vaikka suomalaismedia onkin jaksanut viime aikoina kunnostautua muistuttamalla kannabiksen psykoosiriskistä, on siinä sivussa unohtunut se oleellinen tosiseikka, että alkoholin psykoosiriski on vieläkin korkeampi. Kannabis ei myöskään aiheuta psykoosia, vaan voi ainoastaan laukaista jo siihen valmiiksi alttiit
henkilöt. Mikään päihde ei varmasti ole ongelmaton, ja yksilöllisiä eroja löytyy. Silti laittomuus nostaa psykoosiriskiä yhä entisestään, ja vaikeuttaa pääsyä hoitoon.

Käyttäjämäärän kääntyminen laskusuuntaan

Hollanti on jo pitkään ollut hyvä esimerkki siitä, kuinka sallivampi politiikka tosiasiallisesti vähentää päihteiden käyttöä (verrattuna etenkin tiukan politiikan maihin). Viime aikoina toinen rohkaiseva esimerkki on ollut Portugali, jossa dekriminalisointi (kaikki huumeet) vähensi käyttäjien määrää, ja lisäsi hoitoon hakeutuvien määrää.

Inhimillisempi lähestymistapa

Kun päihteet eivät ole laittomia, niistä riippuvaiset uskaltavat helpommin hakeutua hoitoon. On myös huomionarvoista, että kriminalisointi jakaa kansakuntia kahtia. Käyttäjiä syrjitään, vaikkei käytöstä aiheutuisikaan haittaa ympäristölle taikka edes henkilölle itselle.

Yliannostuskuolemat

Tai oikeastaan niiden puute! Alkoholi tappaa suomessa työväkeä nelinumeroisen luvun vuosittain. Kannabiksesta on käytännössä mahdoton saada yliannostuskuolemaa, sillä sitä pitäisi nauttia noin 13 kiloa kerralla. Normaali annos on kuitenkin noin 0,5 – 1 grammaa. Jotta ihminen pystyisi nauttimaan 13 kiloa kannabista täytyisi lompakosta löytyä ensinnäkin rahaa noin 100 neliöiseen omakotitaloon.

Miksi tarvitaan lisää päihteitä?

Laillistaminen ei tuo yhtään uutta päihdettä Suomeen. Päihteet ovat jo valmiiksi täällä, ja niitä käytetään laittomuudesta huolimatta. Laillistamisen kautta on osoitettu päihteiden käytön vähenevän (Hollanti, Protugali).

Rahat pois rikollisilta

Järjestäytyneen rikollisuuden toiminta on sitä kannattavampaa, mitä laittomampia tietyt kysytyt päihteet ovat. Jo kotikasvatuksen laillistaminen veisi järjestäytyneeltä rikollisuudelta tuloja, mutta tehokkain kuolinisku järjestäytyneen rikollisuuden hasismyynnille olisi luonnollisesti kannabiksen ottaminen valtion valvottuun
myyntiin, esimerkiksi erityisiin kannabiskahviloihin, jossa olisi asiantuntevat myyjät. Nykyinen kieltolaki on täydellinen bisnesmalli järjestäytyneelle rikollisuudelle; Ylimmät portaat saavat valtion avustuksella verotonta tuloa, ja voittomarginaalit ovat sitä suuremmat, mitä isompi riski on.

Valtiontalous nousuun

Asettamalla kannabis veronalaiseksi, valtio kasvattaisi luonnollisesti verotuloja. Laillistamisen myötä poliisi kykenisi myös kohdistamaan resurssejaan tehokkaammin vakavien rikosten pariin. Nykytilanne aiheuttaa pahimmillaan täysin työkykyisten henkilöiden syrjäyttämisen poliisioperaatioiden myötä, ja tästä on suoraa seurausta verotulojen tippuminen (tuloverot, välilliset verot, työttömyyskorvaus, aina vankilassa istumisen
aiheuttamiin kustannuksiin saakka).

Porttiteoria

Tieteellisissä tutkimuksissa varsinaista porttiteoriaa ei olla kyetty todistamaan, mutta sosiaalinen portti on olemassa: Niin kauan kuin kannabiksen myynti on rikollisten käsissä, saa samalta diileriltä myös vahvempia aineita varsinkin silloin, kun “kannabis on päässyt loppumaan”. Rikollinen diileri ei kysy ostajan ikää. Diileriä ei kiinnosta kellonaika, tai asiakkaan päihtymystila. Ainoastaan raha.

Syy
29

Perinteinen viljely ja  maatalous on vääristynyt EU-tukien myötä, niin ettei ilman tukiaisia käytännössä voi enään mitään viljellä. Kaikki maatalous on vääristynyt, eikä kysynnän- ja tarjonnanlaki enää kohtaa. Vielä on kuitenkin mitä voimme viljellä ja vastaukseni on tälläkin kertaa kannabis.

Leikittelyä numeroilla:

2000:n neliön kasvihuone ja yksi neliö tuottaa keskimäärin 125g kannabista kesässä. Tämä on yhteensä 250kg kannabista per kesä. Myyntihintana pidetään 1€/g = 250 000€ liikevaihto / vuosi. Tähän lisätään tuotevero 800% = kannabiksen hinta 9€/g. Jakelu kun tulisi vielä tapahtumaan Alkon kautta, joka lätkäsee päälle 35% katteen ja ALV:n, niin hinta on vielä siedettävät 14,82e/g. Nykyisin yleinen hinta katukaupassa taitaa olla 15€/g ja tästä ei tietenkään saa valtio yhtään mitään.

Nykyään kannabista käytetään suomessa arviolta 10 000 kiloa / vuosi. Tämä siis tarkoittaa 200 tuhatta kohtuu aktiivista käyttäjää 50 gramman keskimääräisellä vuosikäytöllä. 10 000 kiloa kannabista vuodessa tarkoittaisi valtion kassaan tuoteveroineen ja arvonlisäveroineen 106 700 000 euroa joka vuosi. Tähän tietysti lisäksi välilliset verot tuotehankinnoista ja työntekijöiden palkoista. Katukaupassa sama 10 000 kiloa tarkoittaa 150 miljonaan markkinarakoa.

Kyllä nyt vituttaa, sillä nämä rahat menevät nyt rikollisjärjestöjen taskuihin. Rohkeilla poliittisilla päätöksillä saataisiin nämäkin rahat valtion kassaan ja lisää työpaikkoja suomeen.

Mites oli sen tomaatin laita? Noh kaikki tietää mihin ovat alle 2000:n neliön kasvihuoneet kauniine punaisine tomaatteineen vuoden -95 jälkeen hävinneet.

Syy
22

Suomessa ja monessa muussakin maassa huumeet ovat mielipiteiden mukaan kansakunnan suurin raunioittaja. Tässä mietinkin hetken omia kouluaikoja ja huumevalistusta. Kaikki vuonna 1983 ja sitä ennen syntyneet ovat varmasti kuulleet tarinoita henkilöstä joka luuli olevansa appelssiini ja rupesi kuorimaan itseään. Nyt kun hieman vanhempana näitä asioita ajattelee itse ja hieman kyseenalaistaa asioita, huomaakin että minulle on valehdeltu 26 vuotta päin naamaa.

Otankin käsittelyyn suomessa tunnetuimman huumeen kannabiksen. On vaikea uskoa, että kannabista on käytetty lääkkeenä, materiaalina ja huumeena jo useita tuhansia vuosia. Todistetusti on jopa löydetty kirjoituksia parin tuhannen vuoden takaa. Vai oliko sittenkin piruntorjuntalaitoksen suosituimman novellikokoelman ensimmäisessä painoksessa käytetty puuselluloosasta valmistettua paperia. Pahasti epäilen!

Tuore ja laaja EU tason raportti väittää ja toteaa kannabiksen tupakkaa ja alkoholia turvallisemmaksi. Tämä perustuu EMCDDA:n laajaan 700-sivuiseen raporttiin. Kuitenkin Tupakka ja alkoholi ovat evämaassamme laillisia. Tähän tietysti vaikuttaa vahva kultturillinen perimä alkoholinkäytöstä. Mutta eikö olisi aika kieltää tälläiset myrkyt? Kyllä ja ehkä! Kuitenkin tämä on käytännössä täysin mahdotonta. Kannabiksen laillistaminen sentään ei ole mahdoton ajatus, jos on muun maailman menoon katsomista. Melkein koko Etelä-Amerikka on dekriminalisoinut kaikki huumeet, sillä käyttäjien rankaisemisella saadaan vain enemmän tuohoa aikaa, kuin mitä pystytään estämään. Europaassakin jo usea maa on todennut tämän vuosikymmenia kestäneen Nixonin-huumesodan täysin fiaskoksi.

Kannabis on kuitenkin hyvin yleinen päihdeaine ja sitä on kekeillut lähes joka viides europpalainen aikuinen. Kuukauden aikana käyttäjiä on euroopassa yli 13 miljoonaa (13 000 000). Joka vuosi mailmassa tuotetaan käyttöön ja myyntiin 50 miljoonaa kiloa kannabis huumeita. Nykyinen kieltolaki on täydellinen bisnesmalli järjestäytyneelle rikollisuudelle, sillä rikollinen toiminta on sitä kannattavampaa mitä enemmän kysyntää on laittomille huumeille. Kannabiksen laillistaminen siis antaisi tuolle verottomalle rahavirralle melkoisen kuoloniskun. Rahaa kannabiksen ympärillä pyöriikiin satoja miljardeja. Järjestäytyneen rikollisuuden vakain tulonlähde on kannabiksen myynti. Kannabiksen myynnillä rahoitetaan mm. terrorismia, prostituutiota ja ihmiskauppaa.

Syy
21

Miksi Suomessa ei ole ainuttakaan poliittisesti suuntautumatonta printtimediaa? Onko kansalaisten turvallisuus jotenkin vaarassa, jos lehdistö ei kerrokkaan, että joku tappoi tänäkin vuonna itsensä valtion “sukupuolisyrjinnänlaitoksessa”. Vittaan tällä tietenkin miehille pakolliseen ja naisille vapaaehtoiseen toimintaan. Järjestelmään joka tarpeettomasti ja ylenpalttisesti tuhlaa valtiomme vähäisiä varoja.

Teekin nyt lupauksen, että kirjoitan aina epäkohdista mitkä minua mietityttävät ja asioista jotka pystyn perustelemaan tai antamaan sanalleni takeen sen totuudenperäisyydestä.

On erittäin ärsyttävää, että mediassa mässäillään jollain vaalirahasotkuilla, kun olisi varmasti oikeaakin asiaa kerrottavana. Todellakin vituttaa isojen medioiden sensurointi ja pelkuruus ottaa kantaa asioihin joista ollaan vaijettu iät ja ajat. Nytkin vaalirahoista puhutaan vain niiden ehdokkaiden osalta, jotka edukuntaan pääsivät. Onhan se nyt hyvä palautella niitä rahoja, kun on saatu työpaikka törkeän hyvällä palkalla ja vielä neljän vuoden määräaikaisella sopimuksella.

Olisi tietysti helppo syyttää kieroja, läpi mätiä ja turhanpäiväistä paskaa jauhavia politikkoja heidän aikaansaamattomuudesta ja pelkuruudesta ottaa asioihin rehellisesti oma mielipide ja pitääsiitä tiukasti kiinni. Syytänkin siis järjestelmää joka on luonut tämän pakoitteen. Politikon on demokratian nimissä pakko antaa diplomaattisia lausuntoja ja ottaa kantaa asioihin vain täytesanoilla. On tietenkin väärin aina suojata vain omaa persettä, koska silloin ei ajeta yleistä etua. Ei myöskään uskalleta ajaa yleistä etua, koska uskotaan sen olevan poliittinen itsemurha. Onko näin?

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.